Pohdintaa kesäihottumahevosen hoito

Sellaiset hoitoaineet, jotka eivät imeydy täysin ihoon (tai haihdu) vaan oikeastaan vain enimmäkseen peittävät sen, keräävät ja sitovat itseensä paljon hilsettä, pölyä ja roskaa mistä lopuksi muodostuu pelkkää tahmeaa likaista mössöä. Lisäksi toiset öljyt ja rasvat reakoivat lämpöön ja auringon valoon, altistavat auringon haitallisille säteille tai peräti härskiintyvät (esim. ruokaöljyt). Kts. myös Nämä eivät ole hyväksi.

Tästä johtuen kasvaa tietysti pesun tarve. Pelkän hien vesihuuhtelu ei riitä vaan tarvitaan shampoota (ja niistä monet sisältävät saippuaa). Toistuva pesuaineella peseminen taas kuivattaa ihoa poistaessaan lisättyjen rasvojen lisäksi sen ihon oman, hyvän, suojaavan talirasvan mitä taas pyritään korvaamaan shampoissa olevilla hoitoaineilla mutta se ei ole sama asia. Tästä tulee helposti kierre: öljytään, rasvataan, pestään. Hevosen iho menettää täysin oman dermatologisen tasapainon ja sen oma suojaus- ja vastustuskyky heikentyy merkittävästi? Myös käytettävän shampoon valinnassa tulisi huomioida, että shampoo on hevosen iholle tarkoitettu koska hevosen ihon pH on eri kuin esim. ihmisen ja tästä johtuen ihmisille tarkoitetut pesuaineet kuivattavat ihoa vielä enemmän ja hevosen karvapeite saattaa menettää myös luonnollisen kiiltonsa.

Ja esim. kortisoni on aine jota olisi syytä käyttää aina harkiten vaikka se niin moneen erittäin hyvä ja tehokas onkin, koska sillä on myös aina heikentävä vaikutuksensa käytetäänpä sitä sisäisesti tai ulkoisesti. Varsinkin usein ja pidempään käytettynä. Ulkoisesti se ohentaa ihoa ja altistaa esim. auringonpolttamille. Sisäisesti se vaikutttaa mm. vastustuskykyyn lisäten kaviokuumeriskiä…

Sitten taas kun on kyseessä pitkävaikutteiset imeytyvät hoitoaineet (kuten Derfen), olen kantanut hieman huolta siitä, että maltetaanko seurata tilanteen kehittymistä ja mahdollisuuksien mukaan vähentää hoitamista? Tai kun hoito on auttanut, ajatellaan, että jos kun hoitaa vielä enemmän, se auttaakin vielä enemmän? Niin se ei kuitenkaan välttämättä mene, sen olen itse oppinut kantapään kautta ja nähnyt muillakin sellaista tapahtuvan kun hevosten eri iho-ongelmia on hoidettu…

Eri hoitoaineiden kokeilu on osa kesäihottumaisen hevosenhoidon arkea. Mikä sopii tuttavasi hevoselle ei välttämättä sovi omallesi. Hoitoaine joka auttaa toisella voi olla tehotonta toisella tai jopa pahentaa tilannetta. Joskus myös liika hoitaminen lisää ihon ärsytystä. 

Saattaa myös olla, että vaikka hoito olisi oikeanlaista ja toiminut hyvin, tulee päiviä kun allergiaoireet ottavat hetkellisesti ylivallan, yleensä tälläiset satunnaiset reaktiot rauhoittuvat hoitoa jatkamalla muutamassa päivässä. Kun onnistut hoitotavallasi pitämään hevosen ihon ehjänä ja hevonen on levollisen oloinen, olet onnistunut hoidossa jo erittäin hyvin!

Hoidon määrä ja laatu tulisi siis mitoittaa kunkin hevosen yksilölliseen ja erityisesti aina sen tämän hetkiseen tarpeeseen. Lisäksi olisi hyvä miettiä hoitoa aina kokonaisvaltaisesti, mm. ravintoterapeuttisen hoidon tulisi olla ympärivuotista.

Lue lisää The Horse -lehden artikkelista hevosen ihosta, sen ominaisuuksista, toiminnasta sekä hoidosta.“… be cautious about using soaps and shampoos on your horse too often, as they can strip the oils from the coat and leave it looking dull. Bathe your horse with just water most of the time, and limit shampooing to once a week if you’re showing, and bathe your horse even less if he isn’t going to be in the public eye.”


Your horse’s skin is a huge and complex organ that serves as a barometer for his inner health

Selaa tuoteryhmiä

Selaa infosivuja

Oma tili

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Voimassa 8.1.2016 alkaen.

Seiskatalli Oy (y-tunnus 2028798-5 ) myy tuotteita yrityksille sekä täysi-ikäisille yksityishenkilöille.

Tilaaminen
Tilauksen voi tehdä verkkokaupassa käyttämällä ostoskoria tai sähköpostilla info@seiskatalli.fi.
Tavarat maksetaan ennakkoon tai käteisellä noudettaessa.
Ennakkomaksu suoritetaan joko verkkopankkimaksuna tai sähköpostiisi tulevalla laskulla. Tilausta tehdessäsi valitse toimitus- ja maksutapa.

Asiakkaan tulee tarkkailla sähköpostiansa tilauksen jälkeen. Tiedotamme sähköpostilla kaikista tilaukseen liittyvistä asioista.

Tilaus
Tilauksen yhteydessä asiakas ilmoittaa tilattavat tuotteet, nimen, osoitteen sekä puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen mahdollista yhteydenottoa varten. Asiakkaan vahvistettua tilauksen järjestelmä tulostaa asiakkaan sähköpostiin (tai verkkosivulle) laskun.

Asiakas on velvollinen tarkistamaan itse tuotteiden sopivuuden. Seiskatalli Oy toimittaa asiakkaalle hänen tilaamansa tuotteet, muttei vastaa asiakkaan mahdollisesti tilaamista vääristä tai sopimattomista tuotteista.

Tilaajan tulee olla täysi-ikäinen.

Rekisteriseloste
Tehdessään tilauksen, asiakas voi rekisteröityä verkkokauppaan. Asiakas vastaa tietojensa oikeellisuudesta. Tallennettuja tietoja voidaan käyttää pohjana myöhemmissä tilauksissa.
Rekisterin pitäjä on Seiskatalli Oy.
Rekisterin tiedot ovat luottamuksellisia, eikä niitä myydä tai luovuteta ulkopuolisille tahoille Suomessa, EU:ssa tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
Rekisteriin tallennetaan vain tavanomaiset asiakastiedot: henkilön etu- ja sukunimi, sähköpostiosoite, postiosoite, puhelinnumero, tiedot käsitellyistä tilauksista sekä tilausten postin seurantatiedot.
Rekisterinpitäjän tietojärjestelmä sekä tiedostot on suojattu normaalisti käytössä olevilla teknisillä suojausmenetelmillä. Rekisterin käyttöoikeus edellyttää henkilökohtaista käyttäjätunnusta ja salasanaa, jotka myönnetään vain rekisterinpitäjän henkilökuntaan kuuluvalle, jonka asemaan ja tehtäviin mainittu käyttöoikeus liittyy.

Toimitus
Toimitusajat vaihtelevat varastotilanteen mukaan kahdesta arkipäivästä noin kolmeen viikkoon. Tuotteen saatavuus pyritään ilmoittamaan aina tuotevaihtoehtojen yhteydessä. Automaattisen tilausvahvistuksen (saat sähköpostitse) jälkeen ilmoitamme Sinulle sähköpostitse jos tuotteen toimitus viivästyy tai tilattua tuotetta ei ole saatavilla. Pidätämme oikeuden viivästyksiin ja yllättäviin loppuunmyynteihin.

Tavaran kuljetuksen aikana myyjältä asiakkaalle, on myyjä vastuussa, mikäli tavara vahingoittuu tai katoaa kuljetuksen aikana. Tavaran kuljetuksesta asiakkaalta myyjälle (esim. asiakaspalautukset väärän koon vuoksi) vastuu tuotteesta on kuljetuksen aikana asiakkaalla.

Asiakkaalla on oikeus peruuttaa kauppa niin kauan, kun tilausta ei ole lähetetty.

Myyjän vastuu tuotteen huonosta saatavuudesta, viranomais- tai maahantuontirajoituksista rajoittuu kaikissa tapauksissa kaupan purkamiseen ja maksettujen tilisuoritusten palauttamiseen.

Palautusehdot

Palautuksista pitää olla ensin yhteydessä asiakaspalveluun info@seiskatalli.fi.

Sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus palauttaa koko tilauksesi tai osa siitä 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita.
Räätälöidyillä tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Hoitoaineiden ja lisäravinteiden sekä rehujen pakkausten tulee olla avaamattomat.

Pakettipisteestä noutamatta jätettyjen pakettien toimituskuluja ei palauteta.
Tarjous- ja poistotuotteiden palautuskulut maksaa aina ostaja eikä näiden toimituskuluja palauteta.

Palautettaessa tuotetta lähetykseen tulee sisällyttää kaikki mukana tullut oheismateriaali mukaan lukien pakkaus sekä mm. mahdolliset ohjekirjat. Tuotteen tulee olla alkuperäispakkauksessa, myyntikunnossa, puhdas ja/tai ilman naarmuja tai kolhuja eikä tuotepakkaus saa olla rikki. Mikäli palautuspaketista puuttuu tuotteeseen kuuluvia osia, tuotetta ei hyväksytä palautukseksi. Rehujen, lisäravinteiden ja hoitoaineiden pakkaukset tulee olla avaamattomia. Mikäli tuote on virheellinen on myyjällä ensisijaisesti oikeus korvata tuote virheettömällä tuotteella, me vastaamme palautuksista aiheutuvista kuluista. Palautuksista pitää olla ensin yhteydessä asiakaspalveluun info@seiskatalli.fi.

Mikäli haluat vaihtaa tuotteen, palauta saamasi tuote asiakaspalautuksena ja tee uusi tilaus haluamastasi tuotteesta verkkokaupan kautta. Palautetuista tuotteista hyvitämme niiden kauppahinnan pankkitilille 7 vrk:n kuluessa palautuksen vastaanottamisesta.

Tilaajan ollessa epävarma esim. tuotteen kokomitoituksesta tai soveltuvuudesta aiottuun käyttöön, suosittelemme yhteydenottoa asiakaspalveluumme.

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).

Hinnat
Hinnat sisältävät alv:n. Kaikki hinnat ovat euromääräisiä. Kaikki verkossa näkyvät hinnat koskevat vain kotisivujemme kautta tehtäviä tilauksia. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin, jolloin vastuumme rajoittuu kaupan perumiseen tai purkamiseen.