Omasta kokemuksesta

Useimmat tämän verkkokaupan tuotteista ovat alunperin tulleet tutuksi oman hevosen tarpeiden kautta. Hevosen, joka näilläkin sivuilla esiintyy mannekiinina monessa kuvassa.

Alcaide ja kesäihottuma

Hevoselleni Alcaidelle puhkesi kesäihottuma toisena kesänä Suomeen tulon jälkeen vuonna 2011 hevosen ollessa 6v. Ennen kuin pääsin täyteen vauhtiin torjuntataistelussa, harjantyvestä iho oli jo osin rikki eikä lusitanoille tyypillisestä pitkänä pidettävästä harjasta ollut enää tietoakaan! Loppukesästä leikkasin ihan suosiolla sille pystärin.

Kesäihottuma sairautena ei ole minulle uusi tuttavuus, aikaisemmin omistamani risteytysponi kärsi samasta vaivasta. 90-luvulla siitä ei vain tiedetty kovinkaan paljon, netin käyttö tiedonhakuun ei toiminut vielä nykyisessä laajuudessa eikä hoitokeinoja, -aineita ollut juurikaan saatavilla, ihottumaloimista puhumattakaan.

Kun nyt taas perehdyin uudestaan asiaan, kävi ilmi, että oireiden hoitoon löytyy kyllä nykyisin monenmoista rasvaa, pesuainetta, rehusekoituksia jne. jne. mutta ei vieläkään mitään yksiselitteisesti parantavaa lääkettä. Lueskelemalla sekä kotimaisia että ulkomaalaisia foorumeita sekä artikkeleita vahvistui vain omat kokemukset – toisella auttaa joku, toisella toinen mutta täysin oireettomaksi saaminen on lähes mahdotonta.
Ainoastaan talvi tuo todellisen helpotuksen ja oireet katoaa kokonaan.

Kesäihottuman syy ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Ensisijaisesti syynä pidetään polttiaisia, vaan useimmiten kyseessä saattaa olla myös yliherkkyyttä monelle allergeenille.
Allergiatestejä teettäneet ovat saaneet erilaisia vastauksia eri testeistä mutta (ainakaan vielä) en ole lukenut yhdestäkään testituloksesta, että juuri polttiaisen erittämä syljen entsyymi oli ainoa positiivinen tulos – aina on jotain muutakin…

Alcaidelle en allergiatestiä teettänyt koska muiden kokemuksia lukeneena epäilen, että sellaisesta meille vastaavaa hyötyä olisi ollut.

Sen sijaan hankin sille kunnon ihottumaloimet – ne ovat ihan ykkössuoja kaikkia ötököitä vastaan!
Loimiakin löytyy nyt kaapista joka lähtöön. Enshätään sain kaverilta sellaisen ns. kärpäsloimen.
Etsin netistä pitkään loimivaihtoehtoja ja riittävältä vaikuttava ihottumaloimi löytyi englantilaisesta nettikaupasta vieläpä suht edullisesti. Nämä ihottumaloimet olivatkin muuten ihan ok mutta pää ja niska jää suojatta joten sitten loimen lisäksi piti hankkia päähuppuja.
Niitäkin on nyt varastossa pieni kokoelma. Mutta, niska jäi edelleen suojatta ja päähuppujen silmäverkot eivät oikein kestäneet käytössä.

Sitten vielä sinnikkäämmällä googlettamisella löytyi englannista valmistaja Snuggy Hoods. Suomessa jokseenkin tuntematon ja loimetkin sitten ihan toisessa hintaluokassa mutta tilasin kuitenkin yhden loimisetin kokeeksi. Se oli hyvä! Tilasin loppukesästä vielä toisen setin vaihtoloimeksi. Nämä antavat aukottoman suojan turvasta hätään, kestää konepesun hyvin sekä myös satunnaisen harjanrapsuttelun takajalalla, eivät veny eivätkä vanu ympärivuorokautisessa käytössä. Pysyy hyvin hevosen päällä 24/7 laitumellakin. Erillinen huppu- ja loimiosa takaa erittäin hyvän istuvuuden.

Aloitan loimituksen keväällä heti kun näen yhdenkin lentävän ötökän ja jatkan 24/7 loimitusta pakkasiin asti.
Kesään 2012 asti, pesin harjan ja hännän muutaman kerran kesän aikana Prob-shampoolla ja parhaaksi sekä mielyttävimmäksi käyttää harjan ja hännän ihonhoitoon olin todennut Wiemerskamper -öljyn.

Kevättalvella 2013, erään kesäihottumaisen hevosenomistajan suosituksesta, otin selvää ranskalaisen laboratorion Animaderm – Derfen tuotteista ja ne tulivat verkkokauppaan myyntiin ja omaan käyttöön keväällä 2013. Nyt neljän kesäkauden jälkeen käyttökokemukset ovat todella positiivisia!
Derfen Cream on supertehokas mm. jalkovälin hyönteistenpuremien ihoärsytyksiin – jo seuraavana päivänä iho on sileä ja ruveton. Ja vaikka se ei ole hyönteiskarkote, se näyttäisi sellaisenakin toimivan koska uusia puremia ei pariin seuraavaan päivään edes tule. Kaikki Derfen-tuotteet ovat kosteusvoiteiden tavoin täysin imeytyviä joten ylimääräistä shampoo pesuntarvetta ei ole juuri lainkaan. Mitä huolellisemmin hoitoaineen laittaa suoraan iholle sitä vähemmän sitä kertyy sotkuksi jouhiin.

“Tehoaine”, mikä mielestäni yhdistää kaikkia harjaan ja häntään tarkoitettuja hoitoaineita on se, että pienen kokonsa vuoksi polttiaisen turmioksi koituu välittömästi sen “kastuminen” öljyyn tai rasvaan. Olen hylännyt lukemattoman määrän hoitoaineita pelkästään sillä perusteella, että ne tekevät harjan ja hännän tahmeaksi ja sotkuiseksi tai aineen levitys on hankalaa. Yhden aineen koostumuksesta ja levittyvyydestä pidin muuten, mutta alkoholia sisältävänä se osoittautui aivan liian voimakkaaksi koska se sai ihon hilseilemään suurina, paksuina paloina irti.

Nuo Derfen-tuotteet toimitetaan valmiiksi kapeakärkisessä annostelupulloissa joista isommastakin pystyy annostelemaan öljyn suoraan jouhien juureen. Ja toinen plussa on aineen pitkä vaikutusaika, lisätään 2-4 päivän välein tai joillekkin jopa kerta viikossa riittää. Tämä vähentää “huoltotarvetta” hyvinkin paljon! Lisäksi pidän siitä, että tuotteessa ei ole alkoholia eikä kortisonia joiden tiedän kuivattavan ja osaltaan ärsyttävän ainakin oman hevoseni ihoa.
Derfenin Originalin tuoksu on hieman suomalaisen puutervan kaltainen. Heti ensimmäisen kauden käyttökokemukset Derfen levittyvyydestä ja koostumuksesta olivat todella positiivisia. Annostelupullo on tosi kätevä ja seuraavana päivänä voi todeta aineen vielä itse levittyneen ja tasaantuneen koko ihoalueelle vaikka esim. omalla hevosellani on todella tuuhea ja paksu häntä eikä häntäruodon iholle ole kovin helppo saada mitään laitettua. Derfen Lotion on kosteuttanut hyvin harjan ja hännän ihon pitäen sen pehmeänä ja puhtaana hilseestä. En nähnyt kertaakaan Alcaiden rapsuttelevan harjaa takajalallaan kuten sillä on ollut tapana tehdä kun kutisee.

Loimituksen lisäksi tein päätöksen loppuvuodesta 2011, että jätän pois KAIKKI teolliset lisärehut. Syynä tähän oli se, että olen monestikkin kuullut yhden sun toisen hevosenomistajan vaihtaneen väkirehua kun “se” ei sovi tälle; joku saa patteja, jollekkin tulee riviä, toisella turpoavat jalat jne.jne., lehdestä luin artikkelin hevosesta jonka selittämättömät allergiaoireet todettiin johtuvan teollisissa rehuissa käytetyistä homeenestoaineista. Päätin siis eliminoida mahdollisuuden, että nuo kaikenkattavat monivitamiinikivennäistäys-/täydennysrehut aiheuttaisivat tai lisäisivät joltain osin allergiaoireita.

Tässä vaiheessa etsin sitten vaihtoehtoja millä täydentää ruokintaa. Alcaide on kesät talvet vapaalla heinällä ja lisäksi se saa tarvittaessa vähän kauraa/ohramursketta ja tarjolla on aina perus suolakivi. Kesäihottumasta etsiessäni tietoa päädyin myös yrttejä käsitteleviin keskusteluihin ja sivuihin. Päätin kokeilla. Ensimmäinen yrttitilaus saapui vuoden 2012 tammikuussa Better Choicelta. Toimitukseen kuului puhdistuskuurit munuaiselle ja maksalle (Detox 1 ja 2) sekä lisäksi vitamiini/kivennäisyrttisekoitus (All-In-One).

Keväällä (n. 3kk käytön jälkeen) en osannut sanoa, että hevonen voisi erityisesti paremmin mutta ainakin se voi hyvin! Ei ollut siis mitään syytä miksikä en jatkaisi tällä samalla tiellä; seuraavaksi puoleksi vuodeksi otin yrttisekoituksen kesäihottumaiselle (Summer) sekä elektrolyyttipainotteisen vitamiini/kivennäissekoituksen (Electrolyte). Lisäksi pakettiin kuului 10 päivän välein 4×5 päivän kuuri sisäloisten häätöön (Wormer 1). Näillä yrteillä mentiin siis kesä ja kilpailukausi 2012.

Loimituksella, tällä ruokinalla, laiduntaen 24/7, Alcaide pysyi täysin edustuskunnossa koko kauden talveen saakka – kukaan ulkopuolinen ei sitä kesäihottumaiseksi olisi epäillyt! Terve ja elinvoimainen hevonen, tulostaso vain parani loppukautta kohden! Täysin oireeton se ei kuitenkaan kesällä ollut; harjamarto ja häntäruoto olivat selvästi kutiavia, se nautti niiden rapsuttamisesta, harjaamisesta ja letityksestä :) ja sopivan paikan löytyessä se mielellään asettui kihnuttamaan häntäänsä.

Talvikausi 2012-2013 mentiin samoilla yrttivalmisteilla kuin edellinen ja keväällä annoin lisäksi Better Greens jauhetta. Maaliskuussa lisäsin Better Summerin päivittäiseen käyttöön. Kesäkaudella Alcaide sai edellisen kesän tapaan Electrolyte+Summer sekä kuureina Wormer 1 yrittisekoituksia.

Noin 3-4 päivän välein käsittelin harjan ja hännän ihon Derfen Lotionilla enkä kertaakaan nähnyt Alcaiden hankaavan tai rapsuttelevan itseään mutta silti karvatonta ihoaluetta tuli alkukesästä jonkin verran otsaan sekä niskaan harjantyveen ja harjan kohdalle tuli paksuuntumista jonkun verran. Alkukesästä tuntui kyllä olevankin harvinaisen paljon kaikenlaista ötökkää liikkeellä… Nämä karvattomat kohdat ja jalkovälin hyönteistenpuremat hoidin tarvittaessa Derfen Creamilla jolla ne lyhyessä ajassa paranivatkin hyvin.
Lämpimästä syksystä huolimatta, lokakuun alussa jätin ihottumaloimen pois, lopetin Derfenin käytön ja lisäsin valkosipulin ruokintaan. Lisäksi aloitin Better Condition kuurin. Mitään kutinaoireita ei enää ollut.

Alkuvuodesta 2014 Alcaide sai All In One + Chia sekoitusta, helmikuussa lisättiin myös Summer ja Greens ruokintaan. Kauraa tai mitään muutakaan väkirehua Alcaide ei talvikaudella saanut lainkaan – massaa ja energiaa oli tarpeeksi ihan pelkästä heinästä…

Lämpimästä keväästä huolimatta, polttiaisia ei juurikaan näkynyt ja siksi hevonenkin oli täysin oireeton toukokuun lopulle asti! Se oli ollut laitumella pääsiäisestä lähtien yötäpäivää joten samalla varmistui, että allergiaoireet tulevat nimenomaan polttiaisista, ainakaan auringon valolla tai tuoreella ruoholla ei ole siis mitään haittavaikutusta. Helteiden alettua se oli loimitettuna varmuuden vuoksi mutta mitään muuta hoitotarvetta ei ollut kunnes sitten kesäkuun alussa polttiaiset ilmestyivät sankoin joukoin hevosten kiusaksi! Kutinaoireet pysyivät Derfenin avulla niin lievinä ettei se hangannut itseään lainkaan mutta kyllä se osoitti selvästi kutinaoireita kun harjamartoa tai häntäruotoa käsitteli…

Hellejakson päätyttyä ja sateisten kelien alettua saapuivat taas polttiaisetkin ja poikkeuksetta oireet näyttäisivät olevan aina loppukesästä voimakkaimmillaan. Syy, miksi loppukesä tuntuu aina hankalimmalta on ehkä osin siinä, että jo koko kesän pitkäaikaisen altistumisen takia hevosen oma vastustuskyky myös laskee. Muuten kesä 2014 oli kaikista “helpoin” eikä yhtään ihovaurioita tai ihon paksuuntumista ollut havaittavissa. Niskasta puoleen väliin kaulaan harja on paksu ja kasvaisi ilman ratsupituuteen leikkaamista vaikka kuinka pitkäksikin, säkää kohden harja on ohuempi mutta se on sitä aina talviloimituksen takiakin. Hännästä jouhet olivat häntäsuojan sisällä jonkun verran yläosasta kuluneet mutta eipä sitä taida huomata kuin omistaja itse :)


Hevosesta riippumattomista syistä, kesän 2015 se vietti pääsääntöisesti lomaillen. Kesäihottuman suhteen tämä kesä oli ensimmäisen jälkeen hankalin. Samalla loimituksella ja hoidolla mutta enemmän oireita? Kesän 2016 vietimme taas normi työskentelyrutiinilla ja kesä meni taas aika lievin oirein. Kesäkelitkin ja hyönteisten määrä tietysti vaihtelee, mutta tämä sai miettimään myös hevosen hikoilun merkitystä kutinaoireiden määrään; toimiiko hikoilu tehokkaasti puhdistavana tekijänä hyönteisten erittämille ärsykkeille? Tämä siis ei ole mihinkään faktatietoon perustuva väite vaan mietintää omasta kokemuksesta :)  

HIHS 2016
Talvikausi 2016-2017 mentiin ihan perusruokinnalla; heinää, All In One yrttilisä + hampunsiemeniä, chiaa, kurpitsansiemeniä.

Alcaide vaihtoi omistajaa ja tallia kesällä 2017. Paikanvaihdoksen vaikutukset kesäihottuman oireisiin jää nähtäväksi seuraavina kesinä.

- Anne -

Selaa tuoteryhmiä

Selaa infosivuja

Oma tili

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Voimassa 8.1.2016 alkaen.

Seiskatalli Oy (y-tunnus 2028798-5 ) myy tuotteita yrityksille sekä täysi-ikäisille yksityishenkilöille.

Tilaaminen
Tilauksen voi tehdä verkkokaupassa käyttämällä ostoskoria tai sähköpostilla info@seiskatalli.fi.
Tavarat maksetaan ennakkoon tai käteisellä noudettaessa.
Ennakkomaksu suoritetaan joko verkkopankkimaksuna tai sähköpostiisi tulevalla laskulla. Tilausta tehdessäsi valitse toimitus- ja maksutapa.

Asiakkaan tulee tarkkailla sähköpostiansa tilauksen jälkeen. Tiedotamme sähköpostilla kaikista tilaukseen liittyvistä asioista.

Tilaus
Tilauksen yhteydessä asiakas ilmoittaa tilattavat tuotteet, nimen, osoitteen sekä puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen mahdollista yhteydenottoa varten. Asiakkaan vahvistettua tilauksen järjestelmä tulostaa asiakkaan sähköpostiin (tai verkkosivulle) laskun.

Asiakas on velvollinen tarkistamaan itse tuotteiden sopivuuden. Seiskatalli Oy toimittaa asiakkaalle hänen tilaamansa tuotteet, muttei vastaa asiakkaan mahdollisesti tilaamista vääristä tai sopimattomista tuotteista.

Tilaajan tulee olla täysi-ikäinen.

Rekisteriseloste
Tehdessään tilauksen, asiakas voi rekisteröityä verkkokauppaan. Asiakas vastaa tietojensa oikeellisuudesta. Tallennettuja tietoja voidaan käyttää pohjana myöhemmissä tilauksissa.
Rekisterin pitäjä on Seiskatalli Oy.
Rekisterin tiedot ovat luottamuksellisia, eikä niitä myydä tai luovuteta ulkopuolisille tahoille Suomessa, EU:ssa tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
Rekisteriin tallennetaan vain tavanomaiset asiakastiedot: henkilön etu- ja sukunimi, sähköpostiosoite, postiosoite, puhelinnumero, tiedot käsitellyistä tilauksista sekä tilausten postin seurantatiedot.
Rekisterinpitäjän tietojärjestelmä sekä tiedostot on suojattu normaalisti käytössä olevilla teknisillä suojausmenetelmillä. Rekisterin käyttöoikeus edellyttää henkilökohtaista käyttäjätunnusta ja salasanaa, jotka myönnetään vain rekisterinpitäjän henkilökuntaan kuuluvalle, jonka asemaan ja tehtäviin mainittu käyttöoikeus liittyy.

Toimitus
Toimitusajat vaihtelevat varastotilanteen mukaan kahdesta arkipäivästä noin kolmeen viikkoon. Tuotteen saatavuus pyritään ilmoittamaan aina tuotevaihtoehtojen yhteydessä. Automaattisen tilausvahvistuksen (saat sähköpostitse) jälkeen ilmoitamme Sinulle sähköpostitse jos tuotteen toimitus viivästyy tai tilattua tuotetta ei ole saatavilla. Pidätämme oikeuden viivästyksiin ja yllättäviin loppuunmyynteihin.

Tavaran kuljetuksen aikana myyjältä asiakkaalle, on myyjä vastuussa, mikäli tavara vahingoittuu tai katoaa kuljetuksen aikana. Tavaran kuljetuksesta asiakkaalta myyjälle (esim. asiakaspalautukset väärän koon vuoksi) vastuu tuotteesta on kuljetuksen aikana asiakkaalla.

Asiakkaalla on oikeus peruuttaa kauppa niin kauan, kun tilausta ei ole lähetetty.

Myyjän vastuu tuotteen huonosta saatavuudesta, viranomais- tai maahantuontirajoituksista rajoittuu kaikissa tapauksissa kaupan purkamiseen ja maksettujen tilisuoritusten palauttamiseen.

Palautusehdot

Palautuksista pitää olla ensin yhteydessä asiakaspalveluun info@seiskatalli.fi.

Sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus palauttaa koko tilauksesi tai osa siitä 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita.
Räätälöidyillä tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Hoitoaineiden ja lisäravinteiden sekä rehujen pakkausten tulee olla avaamattomat.

Tarjous- ja poistotuotteiden palautuskulut maksaa ostaja.

Palautettaessa tuotetta lähetykseen tulee sisällyttää kaikki mukana tullut oheismateriaali mukaan lukien pakkaus sekä mm. mahdolliset ohjekirjat. Tuotteen tulee olla alkuperäispakkauksessa, myyntikunnossa, puhdas ja/tai ilman naarmuja tai kolhuja eikä tuotepakkaus saa olla rikki. Mikäli palautuspaketista puuttuu tuotteeseen kuuluvia osia, tuotetta ei hyväksytä palautukseksi. Rehujen, lisäravinteiden ja hoitoaineiden pakkaukset tulee olla avaamattomia. Mikäli tuote on virheellinen on myyjällä ensisijaisesti oikeus korvata tuote virheettömällä tuotteella, me vastaamme palautuksista aiheutuvista kuluista. Palautuksista pitää olla ensin yhteydessä asiakaspalveluun info@seiskatalli.fi.

Mikäli haluat vaihtaa tuotteen, palauta saamasi tuote asiakaspalautuksena ja tee uusi tilaus haluamastasi tuotteesta verkkokaupan kautta. Palautetuista tuotteista hyvitämme niiden kauppahinnan pankkitilille 7 vrk:n kuluessa palautuksen vastaanottamisesta.

Tilaajan ollessa epävarma esim. tuotteen kokomitoituksesta tai soveltuvuudesta aiottuun käyttöön, suosittelemme yhteydenottoa asiakaspalveluumme.

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).

Hinnat
Hinnat sisältävät alv:n. Kaikki hinnat ovat euromääräisiä. Kaikki verkossa näkyvät hinnat koskevat vain kotisivujemme kautta tehtäviä tilauksia. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin, jolloin vastuumme rajoittuu kaupan perumiseen tai purkamiseen.